Katsoin elokuvan Titanic, kun odotin esikoistani. Lapsi oli ollut rauhallinen siihen saakka, kunnes laiva alkoi upota. Silloin jokin henkiinjäämistaistelu sisälläni alkoi. Ja se päättyi lopullisen sovinnon löytyessä elokuvan loppumetreillä.
Minusta tuo ikoninen elokuva kuvaa loistavasti ihmiselämää, sen haasteita ja niistä irti päästämistä. Alussa jokainen meistä on manipuloinnin, oman aikansa ja kulttuurinsa uhri. Alistuu ja samaistuu siihen, miten kuvittelee - ja uskoo syvästi - asioiden olevan. Uskoo, ettei asioita voi muuttaa. Voi huonosti, muttei välitä riittävästi itsestään uskaltaakseen tehdä muutosta. Antaa kuoren kasvaa sydämensä ympärille samalla, kun kohtaamattomat tunteet kasautuvat kuoren sisälle näkymättömiin. Kunnes tapahtuu jotain. Jotain niin järisyttävää, että haluamme muuttaa elämämme suuntaa.
Vaatii rohkeutta irrottautua vanhasta ja lähteä mukaan johonkin, mikä on ennenkuulumatonta omassa pienessä maailmassa. Vaatii rohkeutta alkaa elää! Ja kuitenkin vaatii vielä enemmän rohkeutta olla palaamatta vanhaan, kun maailma tuntuu romahtavan. Olisi niin "helppoa" alistua tutulle ja turvalliselle. Palata elämään, jossa kaikki on valmiiksi suunniteltua. Rosen kohdalla olla palaamatta maailmaan, jossa raha virtaa eikä puutetta ole mistään. Mutta vain pinnalla, sillä silloin elämä jäisi elämättä ja kokematta. Kun on rohkea ja uskaltaa tämän kaiken jättää taakseen, elämä alkaa kantaa. Vaikka näennäisesti heittäydymme tyhjän päälle, vasta silloin elämä suo meille todellista runsauttaan. Kunhan vain uskallamme luottaa ja alamme elää elämäämme.
Minusta elokuvan loppu on kaunis. Niin kaunis vertauskuva siitä, miten omaa sisintä puhdistetaan pikkuhiljaa vuosien varrella. Jopa vuosikymmenten. Ja vaikka ihminen ei ole "valmis", hän saa elää onnellista ja täyttä elämää. Jokainen siivoaa sisintään sitä mukaan kuin on siihen valmis. Elokuvan kaunis timanttikoru kuvastaa minulle niitä viimeisiä kipeitä asioita, joista Rose oli valmis päästämään irti vasta lähellä kuolemaansa.
Elämän kauneus on niissä kokemuksissa, jotka uskallamme elää. Ei siinä materiassa, jonka loiste sokaisee silmät.
Kuva: James Cameronin elokuvasta Titanic, jossa Rose (Gloria Stuart) heittää kallisarvoisen kaulakorun valtamereen