Canis Sanus

Annika Himanen – miten minusta tuli minä?

Koiramainen kielisuudelma
Hoidettavilta saa usein pusun palkaksi

Ensimmäinen 19 vuotta haaveilua omasta koirasta. Sen jälkeen loppumatonta opiskelua, mitä on olla koira ja miten karvainen ystävä voi hyvin ihmisten luomassa yhteiskunnassa. Jokainen koira matkani varrella on tullut opettamaan minulle jotakin uutta. Paitsi koirista ja niiden kouluttamisesta, ennen kaikkea itsestäni ja elämästä ylipäänsä.

Vuonna 2003 perustin ensimmäisen yritykseni Viron Tarttossa. Tarjosin koirahierontaa ja koulutin yhteiskuntakelpoisia kotikoiria sekä pelastuskoiria toimimaan viranomaisen apuna tosielämän etsinnöissä. Tuolloin minulla oli kuitenkin koirien lisäksi myös palkkatyö. Omien koirieni kanssa olen kuulunut mm. kansainväliseen pelastusmuodostelmaan sekä Virossa että myöhemmin Suomessa.

2000-luvun alussa koirahieronta oli aivan uutta. Ei sitä oikein edes hyväksytty ennaltaehkäiseväksi hoitomuodoksi – kuulosti kuulemma rahastamiselta. Mutta sairaiden koirien hoitomuotona se oli hyvä. Ensimmäisiä potilaita nivelvaivaisten koirien lisäksi oli mm. saksanpaimenkoira, jolla oli välilevytyrän aiheuttama takapään halvaantuminen. Heti syvään päähän, mutta hyvä oppikoulu oli. Tuo saksanpaimenkoirakin eli onnellista elämää vielä useita vuosia.

Vuonna 2010 heitin hanskat nurkkaan entisessä elämässäni, ja toimistorotan työ sai jäädä. Oli luontevaa siirtyä kokonaan koirien pariin. Suoritin eläintenkouluttajan ammattitutkinnon Kannuksessa. Ja kun opiskelun makuun pääsin pitkästä aikaa, jatkoin samaan syssyyn koirahierojan ammattitutkinnon Salpauksessa. Jo opiskeluaikana ajauduin Kemiönsaarelle kouluttamaan avustajakoiria. Saarella riitti ihania maastoja luontoihmiselle koluta niin omien kuin koulutettavienkin koirien kanssa. Työ oli niin mielekästä, että siellä vierähti useampi vuosi. Kun koulutettavia oli koko ajan parikymmentä, riitti koulutuksen lisäksi työtä myös hierojalle. Yhteistyö Invalidiliiton kanssa tiesi myös välillä hoidettavia jo työelämässä olevista koirista.

Tarttossa minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä kuntouttamaan koiria yliopiston klinikalla. Olisin saanut uima-altaan tai mitä vain olisin tarvinnut. En hullu tarttunut mahdollisuuteen. Kun sitten Suomessa vuosia myöhemmin kysyttiin uimaopettajaksi ja kuntoutusuintia tekemään, vastasin heti ”kyllä”. Opiskelin kaiken mahdollisen ja mahdottoman vedestä, ja olin aivan myyty veden hyville ominaisuuksille kuntouttajana sekä kunnon rakentajana. Turun koirauimahallissa työskentelin koko sen toiminnan ajan uimaopettajana, tein kuntoutusuintia sekä tietysti hieroin. Kouluttajankin taitoja tarvittiin, jotta koirat saatiin luottamaan ja nauttimaan vedestä kuntouttajana. Uimahallin lopettaessa olin jo niin vesirotta, että oli luontevaa siirtyä juuri perustettavaan Petvet Ortoon kuntouttajaksi.

Ortossa hurahti nopeasti kolme vuotta. Vesiterapia jatkui vesijuoksumatolla. Hoidoissa ympyrä tuntui tavallaan sulkeutuvan, sillä iso osa asiakkaista oli jälleen nivelrikkoisia tai esim. leikkauspotilaita. Luonnollisesti, koska työskentelin ortopedisella klinikalla. Nyt on vesi toistaiseksi taputeltu. Tällä hetkellä annan pelkkiä kuivanmaan hoitoja: jäsenkorjausta, hierontaa, faskiamanipulaatiota, akupunktiota ja energiahoitoja.

Olen vuosia tehnyt akupunktiota koirille. Huomattuani sen uskomattoman vaikutuksen aloin kiinnostua siitä aina enemmän ja enemmän. Niinpä lopulta hakeuduin uudestaan Keski-Pohjanmaalle, tällä kertaa Kälviälle, Kannuksen naapuriin. Kiinalaisen lääketieteen 3,5 vuoden opinnot ovat jo loppusuoralla, vaikka korona hiukan onkin viivästyttänyt opintoja. Samalla olen opiskellut Suomen Energiahoitajien opissa energiahoitotekniikoita. Paitsi että näiden opiskelujen myötä olen joutunut hoitamaan ihmisiä, olen myös aivan uudella tavalla kiinnostunut ihmisten hoitamisesta. Kun ihminen sanoittaa sen, mitä kehossa tapahtuu, ymmärrän koiraa ja koiran viestejä entistä paremmin. Tässä prosessissa oma keho on ehkä ollut paras oppikirja.

Seuraa Canis Sanuksen tapahtumia myös
Facebook