Lähes kolmekymmentä vuotta sitten vihreääkin vihreämpänä uutena koiraharrastajana sain palveluskoirakentällä kuulla kouluttajalta kullanarvoisen neuvon: ”Maalla on iät ajat ollut miehiä, joilla on aina ollut koiria. Nuo miehet eivät ole koskaan kouluttaneet koiriaan. Silti heidän koiransa eivät koskaan ole hihnassa; ne seuraavat miestä, mihin tämä kulkeekin. Kun mies kutsuu koiraa, se tulee epäröimättä. Suhde pitää koiraan olla kunnossa. Vasta sen jälkeen voi alkaa koulutus.” Tuo ajatus on kulkenut mukanani ja ohjenuoranani kaikki nämä vuodet. Mitä enemmän olen koirien kanssa tekemisissä, sitä tärkeämmäksi se muuttuu. Mitä enemmän olen tekemisissä koiran omistajien kanssa, sitä kauemmaksi huomaan ihmisten ajautuneen tuosta ajatuksesta, joka joskus on ollut ihmiselle itsestäänselvyys.
Hyvin nopeasti uudesta koirakosta näkee, jos suhteessa kaikki ei ole kunnossa. Koiraa on voitu kouluttaa jo vuosia, mutta kaikesta näkee, että koiralla ei ole luottamusta ihmiseensä. Eikä sen paremmin ihmisellä koiraan. Jos perusasiat eivät ole kunnossa, ei koulutus voi onnistua. Koiralle voidaan opettaa teknisellä tasolla temppuja, jotka se tekee, jos sitä huvittaa. Mutta mikäli ympäristö kiinnostaa koiraa enemmän, se hyvin suurella todennäköisyydellä valitsee mielenkiintoisempana pitämänsä ympäristön.
Asia on yksinkertainen, miksi siis meillä on niin paljon ongelmia koirien koulutuksen kanssa. Koska ei viitsitä ja/tai osata tehdä perustyötä. Kun pentu tulee taloon, lähdetään sille heti opettamaan milloin mitäkin harrastuslajia. Facebookissa kilpaillaan sillä, kenen pentu on neljän kuukauden iässä pisimmällä. Jos pentu syystä tai toisesta tulee vähän vanhempana, sitä kiireempi uudella omistajalla on kuroa kiinni menetettyjä kuukausia. Ja vaikka lajikoulutus ei etene halutulla tavalla, jatketaan pään lyömistä seinään. Todellisuudessa, jos ohjaaja malttaa rakentaa koiraan hyvän luottamussuhteen ja samalla rakentaa koiralle sellaisen palkan, jota se haluaa työstään (harrastuksestaan, leikistään…) saada, ollaan kouluttamisessa todella pitkällä. Ilman että ollaan vielä ensinkään koulutettu. Kun nämä asiat ovat kohdallaan, on loppu helppoa.
Sukkapallopalkka ei korvaa rakentamatonta suhdetta
Sukkapallo on koiraeläimen metsästysketjuun perustuva palkkausmuoto. Joidenkin ihmisten mielissä sukkapallosta on tullut avain oikomaan ongelmat koiran kanssa. Ei ihme, että on niin paljon ihmisiä, joiden mielestä sukkapallossa on kyse pelkästään huuhaasta. On totta, että jos sukkapallo maltetaan rakentaa rauhassa ja rakkaudella – luit oikein: tunne pitää olla mukana, koiran ja ihmisen välille syntyy korvaamaton luottamussuhde. Jos kaikki muu elämässä säilyy entisellään, kovin paljon ei kuitenkaan muutu. Eläimen kanssa tulee osata kommunikoida myös muissa tilanteissa, ja arjen tohinassakin pitää muistaa säännöt ja miten koira oppii.
Voiko sukkapallo epäonnistua palkkana?
Kaiken pelastavasta sukkapallosta ei valitettavasti aina tule koiralle muuta kuin uusi lelu muiden joukkoon. Huonommassa tapauksessa koira liittää sukkapallopalkan rakentamiseen niin paljon negatiivista, että homma ei hyvänkään alun jälkeen etene ja lopulta siitä on viisainta luopua kokonaan. Alun negatiiviset tunteet voivat kantautua palkan mukana myös tuleviin työtehtäviin. Negatiivinen voi olla koiran käskemistä, komentamista tai yrmeä omistaja, mutta yhtä hyvin se voi olla vain liikaa yrittävä omistaja. Jos sukkapallolla leikkimisestä tehdään suorittamista, tunne puuttuu tekemisestä. Tällöin hommasta tulee taatusti vastenmielistä eikä koira halua koko typerää leikkiä ollenkaan. Varmasti kaikkein huonoin on tilanne, jossa koira päättää saaliinsa kanssa näyttää omistajalle vihdoin ja viimein, kuka laumassa määrää. Koiralla (tai paremminkin omistajalla) on tällöin ongelmia yllin kyllin perusasioissa, jotka olisi pitänyt laittaa kuntoon aivan ensimmäisenä ennen ensimmäisenkään laji- tai sukkapallotreenin alkua.
Jaa teksti
