Sopiiko sukkapallo kaikille koirille? Kysymyksen asettelu on hassu. Jos kysymyksellä tarkoitetaan, tuleeko sukkapallosta kaikille koirille palkka, jonka avulla ne menevät läpi sen harmaan kiven päästäkseen päämääräänsä, vastaus on ei.
Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Jos etsii työ- tai harrastuskoiraa, rotu kannattaa edelleen valita huolella. Sopivan rodun ja oikean kasvattajan lisäksi pentutestaukseen kannattaa panostaa. Sukkapalloon koira ammentaa sitä, mitä sillä geneettisesti on sisällään olemassa. Jos siellä ei ole kapasiteettia olemassa, ei sitä voida ulkoapäin sinne kaataa.
Meillä on monia hyviä esimerkkejä, mitä tämän päivän jalostus on tuonut tullessaan. Monissa työkoiraroduissa on linjoja tai yksilöitä, jotka ovat niin ”vietittömiä”, että niitä on mahdoton saada tekemään yhtään mitään. Pelkkä lenkillä käyminen on joillekin yksilöille vastenmielistä. Toisaalta meillä on vanhoja työkoirarotuja, jotka kyllä aikanaan palvelivat ihmistä esimerkiksi paimentamalla. Olosuhteiden muuttuessa nämä koirat jäivät työttömiksi, ja niistä on tullut nyttemmin usein seurakoiria. Kun vanhoja työkoiran ominaisuuksia ei enää ole tarvittu, on jalostuskin kääntänyt suuntaansa eikä koirista aina löydy potkua edes vakavampaan harrastamiseen.
Joitakin vuosia sitten sain käsiini todella aran metsästyslinjaisen labradorinnoutajan. Se pelkäsi oikeastaan vähän kaikkea. Sillä oli kuitenkin hauska piirre: se turvautui pelossaan aina ihmiseen. Se ei koskaan haukkunut tai yrittänyt tehdä itse asialle mitään, sen sijaan se tuli jalkoihin ja tuntui näin sulkevan pahan maailman pois. Luottoa ihmiseen hyväksi käyttämällä rupesin rakentamaan koiralle edes jonkinlaista itsetuntoa, jotta se pärjäisi elämässä eikä stressaisi itseään hengiltä. Työ kannatti, sillä koira vahvistui silminnähden ja sille saattoi kouluttaa uusia asioita nopeaan tahtiin. Kunhan ei pyrkinyt opettamaan mitään, jossa olisi tarvittu oma-aloitteisuutta! Sitä koirasta ei yksinkertaisesti löytynyt, vaan kaikki sen tekeminen oli alusta alkaen ärsykekontrollissa. Noin vuoden iässä koiralle tehtiin kognitiivisia testejä, jotka todistivat minulle sen, minkä jo itse olin käytännössä todennut. Kun koira näki ”ongelmatilanteen”, sille ei tullut mieleenkään, että se lähtisi ratkomaan tehtävää itse. Sen sijaan koira otti välittömästi minuun herkeämättömän katsekontaktin; se oli tottunut siihen, että ongelmatilanteissa ei enää tarvinnut pelätä, luottamalla ihmiseen tilanteesta selvitään aina kunnialla.
Mielenkiintoni oli suuri, ja halusin kokeilla, millainen metsästyskäyttäytymisen ketju tällä koiralla oli. Mahtaisinko löytää jotain, mitä en ollut huomannut tai osannut etsiä. Testini oli koiralle suuri järkytys! Etsiä se osasi, se sujui mallikkaasti. Sen jälkeen se otti katsekontaktin minuun ja jäi odottamaan. Katse tuntui tällä kertaa sanovan, että loppu on sinun homma. Sitten tuli kauhu: ethän tosissasi vain aio vaatia minulta mitään muuta?! En vaatinut. Jopa kantamisen opettamiseen jouduin käyttämään paljon enemmän kärsivällisyyttä kuin labradorin kanssa koskaan. Se ei tullut luonnostaan, mutta positiivisesti vahvistamalla – ja erittäin pienillä asekelilla edeten – koira lopulta kantoi tavaroita.
Ai niin, metsästysketjuhan päättyy syömiseen. Kyllä labradorinnoutajani syödä osasi. Kunhan ruoka oli helposti saatavilla. Kongista tarjoiltu ruoka oli vielä seuraavanakin päivänä koskematon – tehtävä impossible.
Sukkapallo on koiraeläimen metsästyskäyttäytymiseen pohjautuva palkitsemismuoto. Voit lukea lisää täältä.
Jaa teksti
