Selkäkipu, paranemisen lyhyt oppimäärä

Olen energiahoitaja. Tottunut hoitamaan ja parantamaankin ihmisiä sekä eläimiä energioilla. Ihan ensin todettakoon, että siinä ei ole todellakaan mitään eksoottista, taikaa tai mystistä. Pakko sanoa tämä, sillä ihmisten uskomuksiin ja epäuskoon törmään valitettavasti päivittäin. Tänä päivänä tiede on pystynyt todistamaan, että kaikki on lopulta vain värähtelyä, energiaa. Eipä sillä, tieteen todistelu ei sinällään minua kauheasti ole koskaan liikuttanut, sillä tieteessä kautta aikojen asiat ovat olleet totta vain niin kauan kuin joku todistaa saman asian vääräksi. Kokemusta paranemisesta sen sijaan ei voi kukaan kiistää. Minua hoitajana ei ole koskaan kiinnostanut, mikä auttaa – pääasia on, että joku auttaa. 

En edes yritä väittää, että tämä tarina olisi mitenkään tieteellinen tai todistaisi yhtään mitään. Tämä on vain yhden ihmisen, minun itseni, kokemus sairastumisestani ja siitä, miten paranin parempaan kuntoon kuin mitä olin ennen sairastumista. Luomme maailmamme omalla ajattelullamme. Kannattaa siis oikeasti varoa, mitä ajattelee.

Selkäkipu osoittautuu välilevynpullistumaksi

Kuten niin moni ikäiseni olen jo vuosia aika-ajoin valitellut selkääni. Omansa  kanssa oppii elämään, ja ihminen on lopulta todella sopeutuvainen eläin. En siis riittävästi minäkään välittänyt kehoni hienovaraisista viesteistä. Ja miksi olisin? Koinhan kuitenkin olevani jopa paljon paremmassa ja vetreämmässä kunnossa kuin monet ystävistäni tai asiakkaistani. Kun jonkun piti esimerkiksi kiivetä puuhun, ei vaihtoehtoja ollut kovin montaa. Varsinkaan tässä ikäluokassa. Kunnes sitten eräänä päivänä tajusin, että nyt kipu ei enää ole normaalia. Yritin sinnitellä ja purra hammasta. Akupunktiohoitajakaverini hoitivat selkääni ja jalkaani akupunktiolla. Vaikka yleensä akupunktion vaikutus minuun on loistava, nyt ei ollut mitään vaikutusta. Jalan hieronta auttoi hetkeksi. Kun seuraavan kerran istuin, kipu oli palannut entistä voimakkaampana. Muutamassa päivässä kipu nousi niin voimakkaaksi, että en enää pystynyt muuta kuin olemaan makuuasennossa suorana pötkönä tai seisomaan suorassa.  

Oli aika nöyrtyä. Menin lääkäriin ja jäin sairauslomalle. Vaikka minulla oli omasta takaa roppakaupalla hoitokeinoja, tilanne vaikutti toivottomalta. En pystynyt hoitamaan itseäni, sillä kipu oli niin jäätävä, että ajatus ei kulkenut. Puhumattakaan siitä, että olisin voinut keskittyä. Ja keskittymistä energian suuntaaminen juuri tarvitsee.  

Länsimainen lääketiede vs. täydentävät hoitomuodot

Olen aina sanonut, että en missään nimessä vastusta länsimaista lääketiedettä ja sen keinoja lääkkeineen. Olen aina toivonut, että ehtisin nähdä sen päivän, jolloin ns. täydentävät hoitomuodot ja länsimainen lääketiede nähdään yhdessä. Sillä totuus on, että molempia tarvitaan ja molemmilla on paikkansa. Olen jo kauan opettanut, että jos ajoissa ei osata hoitaa itseään tai eläintään oikein, saatetaan olla tilanteessa, jossa tarvitaan ehdottomasti esimerkiksi leikkausta. Aivan samoin koululääketieteen lääkkeet ovat toisinaan välttämättömiä. Näin oli minunkin kohdallani. Vasta, kun kipulääkkeiden määrä saatiin riittävälle tasolle, pystyin taas ajattelemaan. Onneksi minulla oli todella hyvä lääkäri, joka ymmärsi, miten akuutissa vaiheessa on tärkeää saada kipu kuriin. Lääkkeissä ei säästelty ja annoksia nostettiin muutamaan kertaan, jotta oikea taso löytyi.  

Eivät lääkkeet tietenkään kipua kokonaan vieneet, mutta niillä saavutettiin taso, jossa pystyin itse alkamaan kuntouttaa itseäni. Lääkärini totesi mietteliäänä eräällä käynnilläni, että on hänen mielestään aivan henkimaailman juttuja, kuka paranee ja kuka ei. Olimme katsoneet tietokoneen ruudulta magneettikuviani, ja lääkärini oli todennut juuri aamupäivällä leikanneensa ikäiseni miehen, jonka kuvat ja oireet vastasivat omiani. Kerroin lääkärilleni, että minä olin aikonut parantua. 

Intentio ratkaisee

Juuri siitähän pitkälle onkin kysymys! Intentiosta. Se on minulle erittäin tuttua energiatyöskentelystä. Se, mihin keskitämme huomiomme, lisääntyy. Aivan kuten tutkittaessa valoa. Välillä valo ottaa aaltomuodon, välillä se on hiukkanen. Ja kumman tällä kertaa, siihen vaikuttaa juuri tutkijan intentio. Miten valo sitten liittyy tähän. Ei mitenkään. Paitsi sillä että voimme omalla mielellämme vaikuttaa siihen, mikä on lopputulos. Jos annamme vastuun itsestämme jollekin muulle, vaikkapa lääkärille, olemme luovuttaneet eli hävinneet. Mutta jos oma intentiomme on kehon paranemisessa ja teemme kaikkemme sen eteen, että paranemme… ainakin mahdollisuudet paranemiseen ovat paljon paremmat. 

Minulle ei hetkeksikään, ei edes kivun ollessa hillitön, tullut mieleeni, että en voisi parantua. Kun lääkkeet alkoivat tehota ja pystyin taas ajattelemaan, aloitin oman kuntoutukseni. Siihen kuului 

  • Päivittäiset pitkät metsäkävelyt 
  • Selkäjumppa 
  • Faskiajumppa 
  • Mielikuvaharjoittelu 
  • Energiahoidot 
  • Tunnetyöskentely 
  • Meditaatio 
  • Itsehypnoosi 

Metsäkävelyt

Vaikka alussa jouduin raahaamaan oikeaa jalkaa perässäni… tai ainakin siltä se tuntui, minun piti päästä metsään lenkille päivittäin. Se oli pääkopalleni elinehto. Eräs ystäväni oli huolissaan, miten pystyn hoitamaan koirani ja lupautui kyllä viemään lenkille. Kieltäydyin kauniisti, sillä tarvitsin itse nuo retket metsään. Ystäväni pyysi, voisinko edes mennä pyöräteitä. En! Piti päästä metsään, luontoon. No, voisinko edes sitten kulkea metsäteitä, että hän voisi sitten helpommin hakea minut, kun jään sinne enkä pääse enää pois. En! Totesin vain tekeväni niin kuin itse opetan. Metsään mustikan varpujen joukkoon mäkiä ylös ja alas. Vauhti ei ollut todellakaan sitä, mitä olin tottunut, mutta mitä sitten. Lenkkeilin päivittäin kahdesta viiteen tuntia metsässä. Eikä minua muuten kertaakaan tarvinnut kenenkään sieltä hakea.  

Selkäjumppa

Tyttäreni oli jo aiemmin tehnyt minulle selkää vahvistavan ja venyttävän selkäohjelman. Tein sitä säännöllisesti, kunnes unohdin. Selän alkaessa oireilla kaivoin ohjeet kiltisti esille ja jatkoin jumpan tekemistä joka päivä. Lisäsin jumppaan vielä muutaman faskioita avaavan venytyksen sekä erityisesti jalkapohjista pallolla avauksen. 

Oikealla jalallani en pystynyt nousemaan varpaille, saati kävelemään niillä. Tarvittiin siis runsaasti lihasten vahvistamista. Koska liikkeet olivat alussa mahdottomia, tein niitä mielessäni ja kiitin luojaani siitä, että olin perehtynyt riittävässä määrin neuroplastisuuteen. Itse asiassa tässä riitti tieto, että aivot eivät ymmärrä, tehdäänkö liike oikeasti vai mielikuvissa. Tunsin jo harjoittelun alussa, miten lihakset väsyivät, hengästyin enkä pystynyt tekemään toistoja niin montaa kuin olin ajatellut. Toimii, ei voinut olla muuta vaihtoehtoa. 

Energiahoidot

Energiahoitoja tein sekä itse että kävin toisten hoidoissa vähintään kerran viikossa. Vaikka itsehoito on tehokasta, ei omaan itseensä pääse niin syvälle kuin toinen ihminen. Hoidot olivat rankkoja, mutta jokaisen hoidon jälkeen koin pääseväni kuntoutuksessani en vain askeleen, vaan ison harppauksen eteenpäin. 

Tunnetyöskentely

Tunnetyöskentely oli minulle kovin tuttua jo ennen sairastumistani. Uskon siihen, että jokaisen sairauden taustalla lopppuviimein on kehoon jumiin jääneet negatiiviset tunteet. Tunnekin on vain energian pätkä, värähtelyä. Kun kehoon on jäänyt jumiin riittävän paljon tunnetaakkaa, ihminen sairastuu. Kun tuota taakkaa alkaa purkaa, hyväksyy ja päästää irti, sairauksistakin on mahdollista parantua.  

Aivan kuin silloin alussa, kun aikanaan aloitin tunnetyöskentelyä, kehostani alkoi purkaantua jatkuvalla syötöllä jumiin jääneitä tunteita. Tottuneesti tunne tunteelta poistin niitä. Tehokkaammaksi tämän prosessin tekee vielä, kun poistetun negatiivisen tunteen tilalle saadaan positiivisia tunteita eli korkeampaa värähtelyä. Vaikka sairauden alussa kiitollisuus ei ollut päällimmäisenä mielessäni, löysin hyvin pian elämästäni suuria kiitollisuuden aiheita. Harppaus paranemisessa oli taas suuri, kun sain lisättyä kiitollisuutta harjoituksiini. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta tunnetyöskentelyssä oli siinä vaiheessa, kun jo olin palannut työhön. Jalkaani oli jäänyt jäytävä hermosärky ulomman kehräsinluun kohdalle. Ei se liikkumista haitannut, mutta oli varsin ikävä. Eräässä nettipalaverissa tunsin aivan yllättäen itseeni nousevan valtavan suuttumuksen tunteen, vaikka asia ei edes suoranaisesti koskenut minua. Asia oli minulle kyllä tärkeä, mutta olen oppinut ajattelemaan, että muut ihmiset voivat olla sitä mieltä kuin haluavat. Heti palaverin jälkeen aloitin tunnetyöskentelyn itseni kanssa. Ei ollut kysymys pienestä yksittäisestä tunteen pätkästä, mutta kun sain tämän ko. energian pätkän hoidettua, huomasin myös sitkeän hermokivun kadonneen. Ilokseni se on myös pysynyt pois.

Vastuu omasta paranemisesta pitää olla itsellä

Sairaslomani ei siis ollut laakereilla lepäämistä, vaan tein aktiivisesti työtä paranemiseni eteen. Yritin kuitenkin välttää ajatusta, että minun TÄYTYY parantua. Luotin siihen, että kaikki tapahtuu ajallaan. Otin kuitenkin vastuun paranemisestani itselleni enkä halunnut ulkoistaa sitä kenellekään toiselle. Neljä viikkoa sairauslomalle jäämisen jälkeen palasin töihin. Oikea jalkani ei ollut ehkä aivan vielä entisen veroinen, mutta kykenin kuitenkin jo hienosti työntekoon. Autolla ajaminen tai istuminen lattialla hoidettavien koirien kanssa ei tuottanut enää tuskaa. Kahdeksan viikkoa sairausloman alkamisesta totesin, että itse asiassa selkäni oli parempi kuin se oli ollut viimeiseen 15 vuoteen. 

Jaa teksti
Facebookmail