Palkan rakentaminen on iso osa koiran kouluttamista. Eikö sitten riitä, että koira hakee pallon tai repii halukkaasti patukasta? Rakentaminen on aivan muuta kuin pelkkä leikkiminen. Palkkaa rakentaessa hyödynnetään koiran sisäsyntyistä käyttäytymismallia, metsästysketjua aivan alusta aina saaliin jakamiseen saakka.
Vaikka monet metsästysketjua hyödyntävät kouluttajat myöntävätkin tänä päivänä, että palkkauksessa kunnollisen rakentamisen jälkeen koiralle ei todellakaan ole kysymys pelkästään lelusta, harva on saanut siitä yhtä elävää esimerkkiä kuin itse pääsin kokemaan muutama vuosi sitten. Vaikka tiesin koirallani olevan palkan, jonka voima ei lopu, olin kokemuksen jälkeen aivan myyty.
Saksanpaimenkoirani Konrad teki pienen etsinnän, löysi maalin ja ilmaisi pienestä reiästä juuri niin kuin se oli opetettukin. Saatuaan palkkansa koira lähti onnellisena bräijäämään ”saaliinsa” kanssa. Kuten se oli opetettu. Piilossa ollut poliisimies oli otettu koiran työskentelystä ja voimasta, jota se osoitti. Kun Konrad tuli miehen lähelle, nappasi tämä lelusta kiinni ja alkoi taistella koiran kanssa. Koiralla ei ollut aikomustakaan irrottaa. Kun käsky kuului ”irti”, koira puri entistä lujempaa. Samalla sen silmiin alkoi ilmaantua katse, joka ei suinkaan ollut leikkiä. Koiran ilme kertoi sen olevan tosissaan. Kuului uusi ”irti”. Konradilla ei ollut pienintäkään aikomusta totella, sen sijaan katseeseen alkoi ilmaantua vihje, että jos et irrota, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin käydä sinuun käsiksi. Ammattilaisen ottein kokenut koiramies luki viestin ja antoi koiran voittaa, jolloin se lähti saaliinsa kanssa muina miehinä jatkamaan matkaa. Rentona. Kaikki aggressio, mitä sen olemuksessa ja katseessa oli hetki sitten ollut, oli tiessään. Annoin koiran vielä hetken nauttia saaliistaan. Kun olin jakanut saaliin eli vaihtanut palkkalelun pois, lähdimme takaisin muiden luo. Konrad sai hengailla ja seurustella porukan kanssa, olihan treeni nyt kaikkien osalta ohi.
Konradin maalimies nappasi maasta puolimetrisen paloletkun pätkän ja alkoi leikkiä koiran kanssa perinteistä saalisleikkiä. Koira oli heti valmis. Nyt sen olemus oli rento ja se nautti joka hetkestä. Kuultuaan ”irti” Konrad irrotti hampaansa välittömästi odottaen innolla uutta saalisärsykettä. Näin leikki jatkui ja jatkui. Vanha poliisimies oli vaikuttunut, kertoi ostavansa koiran.
No, Konrad on ennenkin haluttu ostaa enkä ole koskaan hetkeäkään miettinyt sen myymistä. Meillä on sellainen luottamussuhde, että en voisi edes ajatella sen myymistä. Olen työkseni kouluttanut koiria myyntiin eikä se ole minulle mikään ongelma. On aivan mahtavaa nähdä, miten oma käden jälki taipuu uuden ihmisen ohjattavaksi. Mutta oma on eri asia. Erään etsintätehtävän jälkeen Konrad odotti jo kadulla, kun se oli laskettu köysillä rakennuksesta alas ainoaa käytössä olevaa poistumistietä. Kun hetken kuluttua nostin itse jalkani kerrostalon parvekkeen reunan yli laskeutuakseni koiran perään, alkoi sanoin kuvaamaton huuto. Konrad katsoi minua kauhuissaan. Vaikka itse ajattelin, että siinäkö nyt nähtiin koiran luottamus omia köysitaitojani kohtaan, minua lämmitti suunnattomasti englantilaisen tuutorimme naurunsekainen kommentti: ”Konrad loves his mother so much!”
Lue lisää metsästysketjun hyödyntämisestä koiran palkitsemisessa.
Jaa teksti
