Olemme tottuneet siihen, että koiralle näytetään palloa tai patukkaa, tehdään saalisärsykkeitä koirasta poispäin ja heitetään lelu. Entä jos koira juoksee saaliin perään ja se siitä. Koira ei osoita mitään mielenkiintoa tulla leikkimään ohjaajan kanssa. Tai se ei juokse lelun perään ollenkaan. Tai koira ei halua taistella lelusta ohjaajan kanssa. Se ehkä taistelee, mutta kaikesta näkee, että se ei nauti siitä. Voidaanko koirasta silloin todeta, että sillä ei ole saalisviettiä?
Itse näen asian vähän laajemmin. Meillä voi olla koira, joka ei ole koskaan oppinut leikkimään. Jos koira on esimerkiksi kasvanut ensimmäiset puoli vuotta kennelissä, sillä ei ole ollut mahdollisuutta oppia leikkimään. Sillä ei myöskään ole ollut mahdollisuutta sännätä autojen perään, jolloin sen saaliskäyttäytyminen olisi vahvistunut. Tällaisella koiralla ei ole ollut mitään, mikä olisi vahvistanut sen saaliskäyttäytymistä. Jos koira on ensimmäisen puoli vuotta kasvanut kennelissä vailla ihmiskontakteja, emme voi olettaa, että se osaa leikkiä ihmisen kanssa. Jos se on koira, joka ei ole luonnostaan ihmisestä kiinnostunut, on ihan sama, paljonko sille lelua heilutellaan.
Kuten tiedämme, koirarodut ovat erilaisia. Ihminen on jalostuksella hakenut niistä erilaisia asioita. Osalla saaliskäyttäytyminen syttyy, se on ”päällä” jonkun aikaa ja jos sitä ei tänä aikana vahvisteta, se sammuu. Sammunutta käyttäytymismallia on mahdoton enää saada uudelleen esille. Aivan oma asiansa ovat koirat, jotka ovat joutuneet perheeseen, jossa kaikenlaisesta kiinnostuksesta saalistamiseen rankaistaan.
Pysytään kuitenkin aiheessa. Esimerkiksi paimenet ovat hyvä esimerkki koirista, joilla saalis ei sammu, vaikka sitä ei vahvistettaisikaan. Useissa maissa työhön tarkoitetut paimenkoirat kasvavat kennelissä vailla ihmiskontakteja. No, toki ihminen tuo niille ruuan, mutta ei niitä yleensä sosiaalisteta eikä niiden edes haluta hakevan ihmisen seuraa. Niiden on tarkoitus kasvaa loistaviksi paimenkoiriksi, jotka tekevät työtä ja rakastavat sitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Siihen ne on jalostettu.
Paimentamiseen tarvitaan saalistamista. Meillä ei voi olla hyvää paimenkoiraa, jos sillä ei ole saalisviettiä. Kirjoitin aiemmin koiraeläimen metsästyskäyttäytymisestä ja eläimen luontaisen metsästysketjun hyödyntämisestä kouluttamisessa. Paimentamisessa tarvittavat ominaisuudet on jalostettu juuri metsästyskäyttäytymisestä. Tätä metsästysketjua on esimerkiksi paimentamiseen jalostetulla border colliella tietoisesti muutettu niin, että bc:n metsästysketjuun kuuluu etsiminen – TUIJOTUS – TAKAA-AJO ja näiden jälkeen erillisenä paloittelu – syöminen. Erillisenä tarkoittaa sitä, että koira ei automaattisesti siirry vaiheesta toiseen kuten luonnon eläin. No, jokainen joka paimennusta ymmärtää, ymmärtää myös, miksi koira ei automaattisesti siirry ketjussa eteenpäin.
Yksityiskohtana mainittakoon, että bc ei siis kuole nälkään, jos sen tarhaan heitetään paloittelematon ruoka! Kun taas tutkija Raymond Coppingerin mukaan erittäin hyvän laumanvartijan metsästysketjuun kuuluu vain… syöminen. Koira ei koske ruokaan, vaikka sille olisi heitetty kokonainen kuollut eläin. Kun ihminen tai joku muu eläin on ruokaa paloitellut, pystyy laumanvartija ruokailemaan. Tämä ei tarkoita, etteikö puolustaessaan aluettaan, eläin kykenisi vaikkapa tappamaan tunkeilijan – kuten kaikki hyvin tiedämme. Se ei ole metsästämistä.
Mutta palataan esimerkkimme paimenkoiraan. Tällaisella koiralla on siis olemassa erittäin voimakas sisäsyntyinen saalisvietti. Saalistaminenhan on osa metsästysketjua. Mutta miten tämä saadaan puoli vuotta tarhassa viettäneestä koirasta esille? Hyvin yksinkertaisesti: laitetaan koira yhdessä omistajan kanssa metsästämään. Suomeksi sanottuna hyödynnetään koiran metsästyskäyttäytymistä ja lähdetään sieltä muokkaamaan niin saalistamista kuin leikkiäkin ohjaajan tarpeisiin. Jälleen kerran: se, mikä koirassa sisäsyntyisesti on olemassa, on tuotavissa esille helposti ja luonnollisesti hyödyntämällä koiran sisäsyntyisiä viettejä. Tämän jälkeen tie tähtiin on avoin.
Ei tällaisesta koirasta varmastikaan enää työkoiraa tule – paitsi paimentamiseen – mutta hyvän kisakoiran siitä ainakin saa.
Jaa teksti
