Mitä eroa on pallo- tai patukka-leikki-palkalla ja metsästysketjua hyödyntävässä palkkaustavassa? Ei välttämättä yhtään mitään. Tai sitten ero kuin yöllä ja päivällä. Parhaimmassa tapauksessa koiralle ajetaan sammumaton palo tehdä työtä palkkansa eteen, kun hyödynnetään koiran sisäsyntyistä käyttäytymistä. Huonoimmassa tapauksessa palkka ei ole palkka ollenkaan, vaan ihminen sanelee, miten leikitään ja käskee koiran ”nauttia”. Parhaimmillaan palkkaus rakentaa ihmisen ja koiran välille sanattoman luottamussuhteen, jossa kumpikin voi epäröimättä luottaa toiseen eikä koiran tule mieleenkään kyseenalaistaa esimerkiksi ohjaajalta tulevaa irrotuskäskyä. Aina näin onnellisesti ei ole, vaan toinen ääripää on leluun hampaansa lyövä koira, joka kyräillen juoksee eri suuntaan kuin ohjaaja. Tai koira kyllä irrottaa käskyn saatuaan, mutta ei halua enää leikkiä ihmisen kanssa sen jälkeen. Tai tekee sitä vain kuuliaisuuttaan. Hyvä ei ole sekään vaihtoehto, jossa koiran saaliin perään juoksemista hyödynnetään heittämällä palloa kerta toisensa jälkeen ja lopulta napataan pallo omaan taskuun merkiksi, että leikki on loppu. Saadaan kyllä pallohullu koira… no, sanan varsinaisessa merkityksessä hullu.
Metsästysketju muodostuu toisiaan enemmän tai vähemmän automaattisesti seuraavista osista: etsiminen – tuijotus – vaaniminen – takaa-ajo – tarttumispurenta – tappopurenta. Luonnonvaraisella yksilöllä (esim. susi) nämä vaiheet seuraavat automaattisesti toinen toistaan eikä niistä yksikään ole toistaan vahvempi tai heikompi. Eläin ei myöskään itse voi katkaista toimintoa ketjun kerran käynnistyttyä. Kesykoiralla on edelleen olemassa sama liikemalli, vaikkakin eri koiratyyppeihin sitä on jalostettu ihmisen tarpeen mukaan. Jotkin vaiheet saattavat koiralla olla korostuneita (esim. border collien ”silmä”), toisaalta taas jotkin työtehtävän kannalta haitalliset ominaisuudet on haluttu jalostaa pois koirasta. Kesykoira ei välttämättä myöskään pysty itsenäisesti aina siirtymään vaiheesta toiseen.
Metsästysketjun vaiheet kuvasi ensimmäisen kerran Hampshiren Collegen biologian professori Raymond Coppinger yhdessä vaimonsa Lorna Coppingerin kanssa vuosituhannen vaihteessa. Jo ennen tätä olivat pelastuskoiriensa kanssa Armenian maanjäristyksessä (v. 1988) työskennelleet dr. Resi Gerritsen ja Ruud Haag yhdessä työryhmänsä kanssa etsineet uutta koulutus- ja palkkausmenetelmää, jonka avulla koiran olisi mahdollista työskennellä vaikeissa ja väsyttävissä olosuhteissa motivaation silti laskematta. Pitkään luonnon koiraeläimiä tutkimalla työryhmä löysi myöhemmin Coppingerienkin kuvaileman metsästysketjun, josta tuolloin käytettiin eri nimitystä. Tätä soveltaen pelastuskoirille kehitettiin ns. sukkapallomenetelmä, joka siis pohjautuu koiraeläimen luonnolliseen metsästyskäyttäytymiseen ja tästä syystä oikein rakennettuna toimii motivaation nostajana silloin, kun saalista ei tule. Näin pystyttiin vihdoin välttämään tilanne, jossa koiran motivaatio työskennellä laskee, kun päiväkausia etsitään tyhjää eikä löytöjä eli eläviä ihmisiä ole.
Kun lauma saalistaa, se on yhteistyötä. Onko kyseessä pallo tai patukka, sillä ei ole väliä. Ole vilpittömän iloinen laumakumppanisi puolesta, että se saaliin sai kiinni. Nauti ja elä tunnetta, älä suorita. Tämän homman pilaa yleensä vain liika yrittäminen. Koira tietää, mitä se on tekemässä. Liikekaava on monistunut vuosituhansien aikana sen geeneihin ohjaten koiraa toimimaan automaattisesti täsmälleen oikein. Vain ihminen voi pilata homman kertomalla, että tietää paremmin, miten koiran pitää toimia. Näin epäluottamuksen siemen on kylvetty.
Anna kumppanisi tehdä saaliilla mitä se haluaa. Kehu sitä sydämesi pohjasta äläkä yritä ottaa kumppaniltasi saalista pois! Mikään eleistäsi ei saa viitata siihen, että haluat saaliin ottaa siltä pois. Itse asiassa tässä on kompastuskivi, johon palkkauksen rakentaminen useimmiten kaatuu. Jos koiralle tulee tunne, että se aina menettää saaliinsa tai on vaarassa menettää, täydellistä luottamusta ei voi syntyä koiran ja ihmisen välille. Jos koira on kuuliainen, se kyllä käskystä irrottaa… mutta luottamus on menetetty. Minulla oli aikanaan saksanpaimenkoira, joka osasi tämän pelin säännöt enemmän kuin hyvin. Siitä näki hyvin, keneen ihmiseen se luotti ja toisiin sitten taas jostain syystä ei. Toisten se halusi heittävän palloa ja tarjosi sen heille heitettäväksi. Toisia se katsoi epäillen eikä halunnut antaa palloaan. Mutta se oli kuuliainen. Jos tyyppi sanoi tylyn ”irti”, se irrotti ja kuvainnollisesti nosti keskisormen pystyyn. Sen jälkeen loppu oli tottista, kuivaa ja tylsää sellaista. Koira haki, kun heitettiin, mutta se viesti joka solullaan, että tämä on tyhmää. Kyse ei siis missään nimessä enää ollut palkasta, joka nostaa työskentelymotivaatiota!
Varsinkin, jos koira on jo kokenut ihmistä kohtaan epäluottamusta, se ei harjoittelun alkuvaiheessa halua ensimmäisillä kerroilla luovuttaa lelua ehkä pitkään aikaan. Jos ihminen kykenee vain pitämään liikettä yllä eikä näin ”anna koiralle lupaa” mennä yksin lelun kanssa, koira lopulta kyllääntyy ja tulee tarjoamaan saalista laumanjohtajalle. Siihen voi mennä minuutti, kaksi, viisi tai vaikkapa neljäkymmentäviisi – riippuu koiran kunnosta ja vielä enemmän ihmisen luotettavuudesta. Tämän parempaa suhdemittaria ei ihmisen ja koiran välillä ole keksitty! Harjoitus kuitenkin kannattaa, sillä onnistuneen harjoituksen jälkeen muutoksen koiran olemuksessa näkee välittömästi. Muutamana peräkkäisenä päivänä tehdyn harjoituksen jälkeen koirassa voi aistia aivan uudenlaisen kunnioituksen omistajaan. Nimenomaan positiivisen kunnioituksen ja halun tehdä omistajan kanssa töitä. Sen sijaan, jos koiraa käsketään harjoituksessa tulemaan luo, irrottamaan tai sitä pyritään ohjailemaan muuten kuin omalla liikkeellä, epäluottamus ihmiseen vain syvenee.
Tietenkään koiralle ei tässä luottamusharjoituksessa koskaan saa olla epäreilu! Luottamus ei voi kasvaa, jos tuntee menettävänsä jotain itselleen tärkeää. Niinpä koira joka ikinen kerta saa ”palasen” saaliista itselleen. Käytännössä palkkalelu vaihdetaan pieneen namipalaan sen jälkeen, kun koira ilmoittaa olevansa valmis. Luonnossakin johtaja on se, joka vastaa saaliin jakamisesta ja syömisestä.
Olen itse hyödyntänyt metsästysketjuun pohjautuvaa palkkausta noin kymmenen vuoden ajan. Ero entisiin taistelu- ja palloleikkeihin on hurja. Eräs tuttavani totesi metsästysketjuun pohjautuvasta palkkaustyylistä, että se on kauhean kätevä – hyvä luottamus koiran ja ihmisen välille syntyy kuin kaupan päällisenä. Totta, menetelmää todella kannattaa kokeilla luottamuksen rakentamiseen, vaikkei ikinä aikoisi etsintätyötä koiran kanssa harjoitellakaan. Elävästä elämästä tiedän, miten normaalitreeniin yksinkertaiset luottamusharjoitukset lisäämällä kurittomat karkailevat koirat saadaan tulemaan luokse ja kulkemaan vieressä kuin ihmisen mieli. Ja nimenomaan tekemään sitä siksi, että ne haluavat sitä itse. Kouluttaminen ja koiran kanssa tekeminen on kommunikointia eläimen kanssa. Jos pystyt puhuttelemaan eläintä hyödyntämällä sen sisäsyntyisiä viettejä, voit joko rakentaa luottamuksen tai menettää sen lähes lopullisesti. Jos koira on sitä mieltä, että sinuun ei ole luottamista, joudut tekemään todella ison työn, että saat sen uskomaan sinusta jotain muuta. Kuitenkin juuri sisäsyntyistä käyttäytymismallia hyödyntämällä tämäkin on mahdollista!
Jaa teksti
