Vuosia sitten hyvän kouluttajan tunnisti siitä, että hänellä oli takataskussa useita eri kikkoja samaan ongelmaan. Tiedostettiin, että koirat ovat erilaisia eikä lapukalle välttämättä päde samat menetelmät kuin sakemannille. Rodun sisälläkin koirat ovat erilaisia, joten koiran lukemisen taito erotti kouluttajat. Nyt hyvä kouluttaja on lukenut läksynsä, osaa oppimisteoriat ja ymmärtää, miten koira oppii. Ja mikä tärkeintä, osaa soveltaa teorian käytäntöön.
Tietoa on tänä päivänä tarjolla enemmän kuin koskaan ennen. Matkustetaan kouluttautumassa kaukana koto-Suomesta yhtä aikaa, kun huippukouluttajia maailmalta vierailee säännöllisesti luonamme. Viikonlopun koulutuksen jälkeen kouluttajat palaavat täynnä intoa ja uusia ideoita. Nähtyä ja hyväksi uskottua menetelmää aletaan ajaa sisälle myös omissa ryhmissä. Harmi vain, että kopioidessa aivan liian usein omat aivot unohtuvat narikkaan. Siellä ne roikkuvat myös oppimisen teoriat. Kun vain tehdään perässä, unohtuu usein esittää kysymys ”miksi näin tehdään” ja ”mitä haluan tällä saavuttaa”. Puhumattakaan, että mietittäisiin, mitä koira tästä oppii. Vaikka kouluttajan kanssa on tarkkaan mietitty, miten harjoitus rakennetaan, ei kotona enää muistetakaan kaikkea siihen liittyviä tärkeitä pieneltä tuntuvia yksityiskohtia. Päällimmäiseksi mieleen jäävät suuret suuntaviivat, joiden mukaan omia harjoituksia sitten lähdetään toteuttamaan sinne päin.
Valitettavan usein lopputulos, miltä harjoitus näyttää, ei ole oikeastaan edes sinne päin. Vastaako koiran koulutustaso tehtävää harjoitusta? Onko koiran mielentila oikea, kun harjoitusta aloitetaan? Viedäänkö harjoitus jääräpäisesti loppuun, vaikka todetaan, että koira on aivan pihalla, mitä siltä odotetaan? Onko harjoituskohde ylipäätään rakennettu palvelemaan oppimistavoitteita? Esimerkiksi onko piilo rakennettu niin, että hajun ulostulo ja haluttu ilmaisupaikka ovat sama paikka? Muistetaanko koulutuksessa edetä askel kerrallaan? Muistetaanko, että vain yhtä asiaa voi kouluttaa kerrallaan? Ja niin edelleen.
Hyvä kouluttaja analysoi koko ajan kuulemaansa, miettii, miksi harjoitus toteutettiin juuri tietyllä tavalla. Mitä hyvää harjoituksessa oli? Mitä kenties olisi voinut tehdä toisin, jotta koiralla olisi ollut paremmat mahdollisuudet oppia haluttu asia. Miten harjoitusta tulee muuttaa toisenlaiselle koiralle? Minkälaiselle koiralle harjoitus ylipäätään soveltuu? Montako toistoa sille tai tälle koiralle on järkevää tehdä?
Jotta rullakoiran ohjaaja voi toimia oikein, hänen on ymmärrettävä, miksi koira voi ottaa rullan vain maalimiehellä ja miksi se tuodaan aina ehdottomasti perille asti.
Koiran lukemisen tärkeys ei ole muuttunut mihinkään. Hyvä kouluttaja on paitsi hyvä lukemaan koiria myös hyvä kommunikoimaan niiden kanssa. Eikä sekään tosiasia ole mihinkään muuttunut, että kouluttaja kouluttaa loppupeleissä enemmän ihmistä kuin koiraa. Kouluttaja joko saa viestinsä perille ohjaajalle tai sitten ei. Jos viesti menee perille, ohjaaja sitten itse kouluttaa oman koiransa. Hyvä kouluttaja muistaa aina selittää ohjaajalle sen lisäksi mitä hänen pitää tehdä, miksi niin tehdään. Kun ohjaaja ymmärtää koiran näkövinkkelistä, miksi esim. rullakoira ei voi käydä hakemassa matkalle pudonnutta ilmaisurullaa, hän myös muistaa toimia jatkossa oikein. Jos kouluttaja vain sanoo, että älä tee näin, ohje unohtuu hyvin äkkiä tai sitä ei pidetä tärkeänä. Jotta ohjeet ja neuvot voi sisäistää, ne pitää ymmärtää. Kun ohjaajalle selittää, mitkä ovat riskit ja miksi ei kannata antaa koiran ottaa rullaa muualla kuin maalilla, ei ohjaajalle jää taatusti epäselväksi, miten hän jatkossa toimii.
On pakitsevaa kuulla koiranohjaajalta, että nyt hän ymmärtää, miksi näin kannattaa toimia. Sen sijaan tuntuu kurjalta, kun sama ihminen toteaa, ettei kukaan ole koskaan osannut kertoa, miksi asia pitää tehdä näin.
