Meille on jo iskostunut, että koiran vetäessä hihnassa kuuluu pysähtyä. Kun hihna löystyy, voi matkaa jatkaa. Koska koira haluaa sillä hetkellä eniten päästä eteenpäin kohti uusia seikkailuja, toimii juuri matkan jatkaminen parhaana palkkiona oikeasta toiminnasta. Miksi koira sitten edelleen vetää? Osa koirista oppii kuvatulla tavalla omistajan mielestä oikean hihnakäytöksen hetkessä. Ovatko loput sitten tyhmiä vai eikö positiivinen vahvistaminen sittenkään toimi kaikille koirille? Päinvastoin! Sehän toimii esimerkkitapauksessa äärimmäisen hyvin: koira vetää -> ohjaaja pysähtyy -> matka jatkuu. Koira kuvittelee vilpittömästi, että näin kuuluukin toimia, koska siitähän sitä vahvistetaan! Koira ketjutti ja oppi juuri sen, mitä ohjaaja osasi sille opettaa. Se, oliko kyse sitten siitä, mitä ohjaaja HALUSI opettaa, onkin taas jo aivan toinen juttu.
Jokainen ymmärtää, että kouluttamisessa tärkeää on miettiä, mitä haluaa koiralle opettaa. Kuitenkin tämän ymmärtäminen tuntuu jo usein olevan vaikeaa kuten ylläolevasta esimerkistäkin voimme todeta. Jotta voimme toimia koiran kanssa yhteisymmärryksessä, meidän on opittava näkemään asiat koiran kannalta. Lisäksi meidän on mietittävä tarkkaan, miltä haluamme loppukäytöksen näyttävän. Eikä pelkästään, miltä opetettava käytös näyttää, vaan myös, mitä se ei saa olla. Vaikka sheippaaminen onkin loistava tapa opettaa asioita pikkuhiljaa kohti toivottua loppukäytöstä, on meidän muistettava, että kerran vahvistettua käytöstä voi olla jopa mahdotonta saada myöhemmin pois.
Erästä avustajakoiraoppilasta oli koulutusvaiheessa aina kannustettu näyttämään innokkuutensa. Koira steppasi ja piippasi pyytäen ohjaajalta jatkuvasti uusia tehtäviä. Tehtävät eivät suinkaan aina onnistuneet ensiyrittämällä, sillä paljon energiaa kului koiran sähläämiseen. Se ei kuitenkaan koiraa haitannut, vaan se yritti aina uudestaan ja uudestaan. Joka yrittämällä myös volyymi kasvoi entisestään. Sen sijaan, että tähän olisi puututtu, koiraa kehuttiin ja koiran tarjoamaa ”auditiivista vastetta” pidettiin suorastaan ihannoitavana.
Jos ihannoimme äänekkäitä stressissä työskenteleviä koiria, meidän olisi syytä havahtua. Paitsi että tuota käytöstä on vaikea myöhemmin saada pois, se on jopa koiran terveydelle vaarallista. Jatkuvassa stressitilassa oleva koira sairastuu ennemmin tai myöhemmin fyysisesti. On harhaluulo, että vain rankaisemalla koulutetut koirat kokevat stressiä ja voivat siksi sairastua. Mieleen tulee menneiltä vuosilta saksanpaimenkoira, joka kuukauden rennon kesäloman jälkeen oli todella loppu. Ennen niin helposti oppivan koiran kouluttamisesta ei kerta kaikkiaan tullut mitään – koira ei yksinkertaisesti kyennyt keskittymään helppoihinkaan harjoituksiin. Koiran kannalta rento kesäloma ei ollutkaan rento. Vaikka koira kerta toisensa jälkeen oli halukkaasti juossut heitetyn pallon perään, ei koira ymmärtänyt, että niin ei voi tehdä joka päivä useita tunteja kerrallaan. Saalisviettinen koira lähtee kyllä pallon perään, mutta kerta toisensa jälkeen se ei ole järkevää. Saaliin perään säntääminen nostaa hetkessä stressihormonin tason korkealle. Sen sijaan sen laskeminen normaalitasolle saattaa kestää päiviä. Kun elimistön stressitila jatkuu pitkään, nähdään koirilla aivan vastaavia fyysisiä oireita kuin ihmiselläkin.
Pallopelit ja saalisleikit ovat mitä parhain keino motivoida koiria. Ihmisen tehtävä on miettiä, paljonko on paljon. Ja mikä on liikaa. Luonnossa koiraeläimet paitsi hankkivat saalistamalla ruokansa, ne myös saattavat huvitella ja saalistaa, vaikkei niillä olekaan nälkä. Jänis ei kuitenkaan palaa lähtöruutuun ja leikki jatku uudelleen ja uudelleen. Saalistaja miettii tarkkaan, milloin kannattaa saaliin perään singahtaa ja käyttää siihen energiaa. Luonnollinen, koiralle mielekäs tekeminen muuttuu voimakasta stressiä aiheuttavaksi, mikäli metsästysketjun kokonaisuudesta irrotettua saalistamishetkeä toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen. Paitsi toistaminen, oma ongelmansa on myös se, ettei koira koskaan saa viedä ketjua päätökseen.
Kouluttaminen tuottaa aina stressiä. Jos koira ei ymmärrä, mitä siltä haluamme, koira turhautuu eikä käytös sen jälkeen aina ole suinkaan toivottua. Tässä kohtaa astuu kuvioon vanha tuttu 4 F:n periaate (fight, flight, freeze, flirt), joka pätee edelleen. Aggressiolla reagoiva koira turvautuu hampaisiinsa saaden arvaamattoman ja vaikeasti koulutettavan koiran maineen. Jos koira yrittää paeta, on toivottavaa, että se oli stressaantuessaan kytkettynä. Paikalleen jäätyvä koira tuntuu toivottomalta, koska se on henkisesti poistunut paikalta ja ulkoistanut tilanteen. Entä mielistely sitten? Kun koira ottaa entistä paremman katsekontaktin ohjaajaan, saattaa helposti unohtua, miksi se sen teki. Kannattaisiko kuitenkin miettiä, onko pelko tunnetilana se, jota haluat vahvistaa. Vai onko kyseinen käytös saatavilla esille niin, että koira ymmärtää, mitä siltä halutaan eikä konfliktitilannetta synny?
Ja jottei asia olisi liian yksinkertainen, turhautuminen on tietyissä tilanteissa erittäin hyvä tapa saada koira tarjoamaan haluttua käytöstä. Kouluttajalla täytyy vain olla hyvä tilanteen- ja koiranlukutaito.
Jaa teksti
