Ohjaajan osuus

Olemme kovin hanakoita arvostelemaan koiriamme! Puheissa tuntuu, että jokainen harrastaja on mestarikouluttaja. Jos tulosta ei synny, löytyy vika huonosta koiramateriaalista. Kisakoiran kohdalla syy on luonnollisesti radassa, tuomaroinnissa, sääolosuhteissa jne. Kun olisi aika katsoa peiliin… ei vika ole ainakaan ohjaajassa. Puhumattakaan siinä, että koiraa ei vain ole koulutettu riittävälle tasolle.

Kerroin taannoin metsästyslinjaisesta labradorista, jolle rakensin itseluottamusta ihan vaan siksi, että se pärjäisi elämässä vähän paremmin. Edla oppi pärjäämään elämässä loistavasti. Mitään se ei halunnut itse päättää, mutta se luotti ihmiseen eikä sen tarvinnut pelätä. Uusiakaan asioita.

Edlan koulutuksen aikaan meillä vieraili muutamia virkakoiranohjaajia. Mielenkiintoista oli havaita, miten hyvin Edla toimi iloisten ja koiran ohjaamiseen tottuneiden rajan ja vankilan koiranohjaajien ohjauksessa. Miehet kehuivat koiraa ja sen osaamistasoa maasta taivaaseen. Ja koira oli ansaitusti onnellinen kehuista. Muutamaa kuukautta myöhemmin Edlaa lähti ohjaamaan eläintenkouluttajaopiskelija, joka oli itse hermostunut ja epävarma. Edla oli jo lähtöhetkellä kauhuissaan. Uusi ohjaaja vaistosi Edlan epävarmuuden ja tuli hetki hetkeltä itse epävarmemmaksi. Viiden minuutin kuluttua Edla ei kyennyt enää liikkumaan, se lamaantui täysin. Ammattikoiranohjaajien mielestä koira oli aivan loistava. Epävarman ihmisen käsittelyssä samaisesta koirasta ja materiaalista löydettiin analysoitaessa paljon vikaa. Sen sijaan kukaan ei maininnut sanaakaan koiran ohjaamisesta.

Myönnetään, materiaali ei ollut tässä tapauksessa todellakaan paras mahdollinen. Siinä jälkimmäinen porukka oli oikeassa. Mutta mitä tämä esimerkki osoittaa meille? Mielestäni äärimmäisen hyvin sen, mikä merkitys koiranohjaajalla on. Kun ohjaaja on läsnä hetkessä, sinut itsensä kanssa ja ohjaa koiraa luontevasti, on koiran helppo olla eikä sen tarvitse turhaan stressata.

Suhde koiraan luodaan nopeasti. Suhde toki syvenee ajan myötä oikeita asioita tekemällä. Mutta Edlan tapaus kertoo mielestäni hyvin sen, miten uusi ihminen voi hetkessä luoda koiraan luottamussuhteen. Tai olla luomatta, jolloin kaikki pelot pääsevät valloilleen.

Kaikki koirat eivät stressaa itseään hengiltä. Kaikki koirat eivät myöskään ole pelokkaita eivätkä edes epävarmoja. Kaikille koirille on kuitenkin merkitystä, millainen ohjaaja on ja millaiseksi tämä ohjaaja muokkaa koiran ajatusmaailman.

Saksanpaimenkoira Konrad on mielestäni unelma työkoira. Ainakin minulle. Moni voisi kokea sen hankalaksi, sillä se on itsevarma, kova ja sillä on jalostuksella saatu sekä saalis että aggressio ns. kaakkoon. Kaksi Konradin velipoikaa on juuri noiden ominaisuuksien takia jo vuosia ollut kuopassa. Ei kenenkään koiran kanssa kannattaisi painia eikä taistella – se ei kuulu koiran kanssa kommunikointiin. Mutta jos lähdet painimaan lähes neljänkymmenen kilon kanssa, joka on ensi hetkestä asti tosissaan, se ei pääty hyvin. Fyysisesti olet aina häviöllä. Ainut, joka Konradin kanssa on saanut sen kokea, oli Sveitsin armeijan kouluttaja. Hän ei uskonut, kun kerroin, että Konradille ei voi opettaa ihmisen etsinnässä tarvittavaa maalimiehen ilmaisua koiraa turhauttamalla (härnäämällä). Ei uskonut ja kokeili. Tarvittiin laastaria. Ja minulla oli kuulemma ongelma koiran kanssa! Ei minulla ole koskaan ollut, vaan hänellä. Myöhemmin Konradille opetettiin ilmaisu tavalla, jonka olin jo aiemmin aloittanut: poimin käytöksen ja toin sen oikeaan tilanteeseen, jolloin käytöstä vahvistettiin.

On kouluttajan onni omistaa koira, joka reagoi aggressiolla silloin, kun se kokee uhkaa tai ei tiedä, mitä siltä odotetaan. Tällainen koira opettaa ohjaajalleen todella paljon. Vasta silloin huomaa monia asioita, jotka koirien kanssa aina tehdään väärin! Koiran kouluttamisessa tänä päivänä kaikille on tuttu 4 F:n periaate. Silti tuntuu, että unohdetaan liian usein flirtin ja oikean koirasta lähtevän tekemisen halun ero. Kun koulutuksessa on pakko miettiä, miten koiraa ohjaa niin, ettei aja sitä stressitilanteeseen ja hyökkäykseen, oppii ymmärtämään ylipäänsä koiran ajatusmaailmaa aivan uudella tavalla.

Koulutuksesta ei tule mitään, jos koira on jo peruslähtökohdiltaan koko ajan valmiiksi puolustusasetelmissa – sen tunnetila oppiakseen ihmisen haluamaa asiaa on aivan väärä. Koira, joka reagoi mielistelemällä, näyttää näennäisesti ottavan onkeensa ja korjaavan käyttäytymistään ohjaajan haluamaan suutaan. Tunnetila on kuitenkin edelleen väärä! Jos vuosia työskennellään koko ajan stressin alla, on ongelmien ilmeneminen vain ajan kysymys.

Jotta näiltä ongelmilta vältyttäisiin, kannattaa jokaisen koiran kanssa työskentelevän kuten myös omaksi ilokseen harrastelevankin opetella seuraamaan paremmin paitsi koiran (ja ohjaajan!) tunnetilaa harjoituksen aikana myös sitä, miten kauan koira joutuu työstämään asiaa harjoituksen jälkeen. Uuden asian oppiminen väsyttää jonkin verran aina, ja muistaa pitää, että varsinainen oppiminen tapahtuu vasta harjoitusta seuraavan levon aikana. Liiallinen kuormittuminen on kuitenkin aina huono asia. Kuormittuminen taas näkyy koiran käytöksessä hyvin palkkauksen aikana ja sen jälkeen. Ei yksi eikä vielä kaksikaan kertaa riko koiraa. Mutta jos koulutus perustuu tällaiselle, ei pitkässä juoksussa hyvä heilu. Periaatteessa pään sisällä tapahtuu sama asia kuin fyysisesti ylikuntoon ajautumisessa. Ja hoitokin on pitkälti sama: lepo, lepo ja lepo, jonka jälkeen uusi treenisuunnitelma, joka ei aja loppuun.

Kun aggressiolla reagoiva koira on opetettu pelkästään antamalla sille rajat ja rakkautta, ja sen jälkeen koulutettu positiivisesti vahvistamalla, ei ympäristö – edes monet läheiset ystävät – ymmärrä, että koira voi tarvittaessa reagoida voimakkaalla aggressiolla. Koira saa väärinymmärretyn nallekarhun ja ohjaaja natsin maineen. Ei edellä mainittu sveitsiläinen ammattikouluttajakaan ymmärtänyt hyvin käyttäytyvästä nuoresta vasta vuoden ikäisestä koirasta, että se kävisi päälle. Mutta itse asiassa! kouluttajahan se itse kävi ensin päälle ja koira vain vastasi.

Konradin koulutus jatkui tuon välikohtauksen jälkeen suunnitelmien mukaan. Tänä päivänä Konrad palvelee vapaaehtoisena kansainvälisen pelastusmuodostelman jäsenenä; paperilla etsintätehtävissä, pöytäkirjan ulkopuolella lisäksi muodostelman jäsenten ystävänä ja terapiakoirana. Ja minusta on ihanaa, kun tiedän, että ollessani itse muissa hommissa kiinni, joku aina välillä huilitauollaan jutustelee Konradin kanssa ja parantaa sen kanssa maailmaa.

 

Jaa teksti
Facebookmail